keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Projekteja

Morojenttes!

Ajattelin nyt kirjata tänne, muutaman projektin, mitä minulla on samanaikaisesti päällekkäin. Tai keskeneräisiä projekteja myös varmasti tässä mainitsen.

Aloitan tuoreimmalla ja tällä hetkellä kiinnostavimmalla: Kylpyammeen koristelu. Ystävättäreni naamakirjassa julkaisi ryhmässä minua inspiroivan kuvan kylpyammeesta. Kotopuolessa on pitkään hengailu kaksi kylpyammetta; toinen istuttava ja toinen maattava. Se miksi olen nyt innostunut noista kylpyammeista, kun olen liittynyt naamakirjassa vaihtorinkeihin ja sieltä löysin naikkosen pois antamassa läjää kaakeleita. Silmät kiiluen lähdin ne hakemaan ja innoissani kerroin vanhemmilleni suunnitelmasta. Noh, äiti oli kelkassa mukana, mutta isä muistutti, että kylpyamme on valurautanen, eli painaa kun synti. Nyt pitää siis miettiä mihin sijoittaisi sen kylpyammeen, ennen kuin hyökätään sen kimppuun.

Näin syksyn aikaan tulee paljon sateita niin kerrompa siihen liittyvän projektin. Ostin n. vuosi sitten ihanaa kangasta ja halusin tehdä siitä sadetakin ittelleni. Penskana meillä oli semmonen sadetakki, jonka pystyi kääntämään takissa olevaan masutaskuun ja silloin siitä tuli reppu. Haluan tehdä semmosen, mutta ehkä nätimpänä. Tämä projekti tulee sitten jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, kunhan kankaat löydän.

Varastot... No sitä ei tarvitsekkaan selitellä. No ei. Olen jo aikaisemmin puhunut niistä. Meillä on ulkovarasto, lämmin talossa kiinni oleva varasto/sisävarasto, yksi huoneistamme on varasto/kaaoshuone, sivuvarasto, kylmävarasto. Kylmävarasto on kunnossa, joten siihen ei tarvitse kajota. Ulkovarastossa on edellisen asukin tavaroita, mutta koska siellä on hämähäkkejä niin ite en sitä läpi voi käydä. Siihen saa vapaaehtoiset ystäväni tulla auttamaan *vink vink*! Tänään ohjelmassa olisi tuon sivuvaraston läpi käynti, kun en muista mitä kaikkee siellä on, muuta kuin tyhjiä pahvilaatikoita ja joulukuusi. Huonevarasto minun pitäisi aikalailla yksin läpi käydä. Se vaan, että siellä olevat kaapit piti siirtää pikkusiskon huoneeseen, niin saan lisää järkkäämis tilaa. Sisävarasto on täynnä lastenvaatteita, joita on kulkeutunut tänä vuonna kotopuolesta. Vielä on kotopuolessa vaatteita, mutta mies sano stoppia ja haluaa että nämä ensin käydään läpi. Ymmärrettävää, kun 5m² varasto on aika täynnä vaatteita.

Keittiön kaapit haluan laittaa uuteen järjestykseen, mutta sillä ei silleen ole mikään kiire. Yksi kaappi pitää huonevarastosta saada järjestykseen, siellä siis minun ompelu juttuja sekaisin ängettynä.

Sitten yksi tähän asuntoon muuttettuamme seissyt projekti, on että koska purimme vaatekaapin makkaristamme niin siihen pitäisi uusi rakentaa. Asiasta juttelin isän kanssa ja ovet olisi ykkösenä listalla mitä pitäisi mennä tuijottaa. Haluamme siis liukuovet ja niitä 3 kpl. Pitää mennä kattomaan miten ne toimii ja mimmoset ovet voisi kyhästä. Onhan meillä makkarissa vaatehuone, mutta sinne haluaisin liinavaatteet laittaa, jotta huonevarastosta vapautuisi yksi kaappi sitten vauvavaatteille. Kaapin sisustakin pitäisi suunnitella mitä tahtoisi. Ai juu ja vaatekaappi pitää rakentaa, koska en usko että missään myytäisiin 240cm pitkä, 174cm leveä, 60 syvä, 3 liukuovista vaatekaappia.

Toki on sitten läjä ompeluprojekteja; isosiskon huppari + hame, pienimmän siskon mekko pitää korjata, perheen pienemmille 3 pokemon kigurmia, ystävän lapselle poni kigurumi, ystävälle catwoman asu, isosiskon ystävälle zelda huppari... Ja oliko vielä paljon muuta. ;D Mutta jotta ompeluprojektit lähtevät hyvin käyntiin on tämän kämpän oltava siisti. 

Pesukone on laulanu tässä paljon, et kyllä tässä kohta ollaan yhdeltä osin voiton puolella. Kaikki ajallaan ja omalla painolla. Toiset asiat ovat kiireellisyys luokassa korkeammalla (kuten nukke prinsessaa swappi mekkonen) ja ne on silloin hoidettava ensin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti