3 ja puol viikkoa on mielestäni pitkä aika. Ja minua turhauttaa, kun koen etten voi asiasta oikeasti puhua kenenkään kanssa. Minulla on monia rakkaita ihmisiä, mutta minua kiusaa tunne, että minun pitäisi voida jo paremmin. Minun ei pitäisi enää masennella ja murehtia tämän asian kanssa. Olisin vain halunnut, että olisin voinut edes jotain tehdä. Mitä siitä että olen nuori (21), minä olen halunnut lapsia aina. Ja nyt kun oikeasti yritämme lasta, koemme olevamme valmiita...
On se on varmasti haastavampaa minun toipua tästä, kun olen aina halunnut lapsia. Se että raskaustesti plussasi, muutti turhauttavan odottelun onneksi. Olimme täydessä onnessa. Höpisimme, taputtelimme, suukottelimme, hieroimme, rakastimme..
Voisin mennä neuvolaan juttelemaan, ehkä se helpottaisi, mutta minulla tekee niin pahaa nähdä rattaita työnteleviä äitejä, iloisia onnellisia äitejä. Heille on syntynyt jotain mitä minä olen aina halunnut. Olen niin hirvän kateellinen. Minun tuttava piirissä on paljon kenellä on lapsia ja kyllä minun sydäntäni polttaa kateus, mutta olen myös onnellinen heidän onnestaan. Hoen vain itselleni: "Vielä joku päivä"
Toiset yrittävät lasta hyvin pitkään ja meillä tärppäsi kuitenkin toisella kierrolla. Eikö minun pitäisi tuntea siitä lohtua. En, minä en tunne siitä lohtua, kun olen tällä hetkellä niin lohduton ja rikki.
En taihtoisi tuntea tätä surua, mutta "ihmisen on koettava surua, jotta voisi tuntea suurempaa iloa". Näin isäni sanoi minulle ja koitan pitää tuon asian mielessä.
P.S. Meidän takapihalla asuu kummitus, joka tykkää palloista. Emme ole ostaneet ensimmäistäkään ja silti ne vain lisääntyy. Tänään kummituksella on jokin leikki menossa, kun se tykkää kieritellä palloja (tuuli).
3½ viikkoa on vielä pieni aika, koska odotukset ja toiveet ovat niin korkealla. Elämässä on vain joitakin asioita mille ei löydy syytä eikä selitystä ja ne vain sattuvat. Sellaiset asiat tarvitsevat oman aikansa ja sen tarpeellisen ajan tiedät vain sinä.
VastaaPoistaPystyn samaistumaan siihen tunteeseen kun on jo nuorena tiennyt tahtovansa lapsia ja miten elämässään on ruvennut siihen tähtäämään. Itse en ole vielä hankkimassa, mutta pelko siitä, että sattuisi vahinko on suuri kun aika ei muuten ole oikea.
Kokeile etsiä vaikka muita blogeja tai foorumeja missä kesken-menosta puhutaan. Sieltä voisi löytyä sitä sanavarastoa ja vertaistukea. Samalla siinä saa määrätä itse tahdin ja paikan asioiden käsittelemiseen.
Itse olen aina miettinyt, että olisikohan minua koskaan enään tehty ellei äiti olisi saanut keskenmenoa minua ennen. Kuulemma se kolme oli taka-raja.
Yrittäkää vain lisää, kyllä sen onnen pitäisi sieltä tulla. Odotan puolestasi onnellisena ja kiinnostuneena. Hienoa, että te voitte aloittaa jo nyt ^^
-Elina/Nydiwiel-