Moi taas. Tänään kirjoitetaan hieman siitä miltä minusta on viimeisen viikon aikana tuntunut.
Tänne rakkaaseen kotimaahan kotiuduttua, sitä tuli tunne että oli pakko päästä takaisin liikkeelle. Pakkasin hieman kamoja mukaan ja lähdin ajelemaan ystäväni luokse Pirkkalaan. Ensimmäisenä päivänä päivittelimme lähinnä kuulumisia ja suunnittelimme seuraavaa. Pyörähdin myös Embassy of Silencen keikalla. Tämä bändi osaa aina soittaa tunteella!
Seuraavana päivänä lähdimme Tampereelle palloilemaan, mutta matkalla kävi sitten vahinko. Ajoin huonosti ja huomaamatta eturengas kolahti terävästi korokkeeseen. Hetken ajon jälkeen rengas tyhjeni ja ilmoitti sen epätasaisella ajolla. Pysäytin auton ja vanteessa oli aikamoinen lommo. Ei siinä auttanut kuin renkaan vaihto hommiin, mutta sekin yritys kaatui siihen, etten ollut varma mihin tunkki piti laittaa. Maanteiden ritari tuli ja pelasti meidät pälkähästä. Matka jatkuu ja me menimme shoppailemaan.
Eihän se auto voinut vielä olla kunnossa. Jäähdytin nesteet jostain syystä olivat sitten loppuneet ja auto pääsi sitä valittamaan. Minulla ei koskaan ole loppunut joten en heti reagoinut auton hälytysääniin. Kun vika paikannettiin seuraavana päivänä sain autoon nesteet. Hieman hermostuneena jatkoimme päivää, kunnes muistin että minun olisi pitänyt käydä työkkärissä ilmoittamassa työttömyyden jatkuvuudesta. Sitten vain soittamaan ja monen yrittämisen jälkeen pääsyimme työkkärin vaihdon kanssa, että jätetään soittopyyntö. Maanantaina menen henk. kohtaisesti työkkäriin. Toivottavasti rahoja ei evätä.
Ja jotta vielä ei päästäisi iloisiin asioihin, haluan puhua yksinäisyyden ja lähtemisen tunteesta. Olen aina ollut huono olemaan yksin. Tulen kumminkin isosta perheestä ja olen aina pitänyt siitä, että ympärillä on ihmisiä. Onhan minulla täällä kotona joka toinen viikko mies ja arkisin pikkusisko paikalla, unohtamatta rakkaita eläimiä. Silti jotenkin matkan jälkeen halusin lähteä pois (paeten siivousurakkaa mikä odottaa ens viikkoon).
Kaihoisalta tuntuu myös lähteminen. Tämä lähteminen ystävältäni, tuntui aluksi ajateltuna täysin loogiselta ja ihan odotettavissa olevalta, mutta en tahtonut lähteä. Siinä sitten reipasta näytellen menin kiltisti autoon ja lähdin takaisin kohti kotia. Rakastan näitä ihmisiä tuolla Pirkkalassa. Haluaisin viettää heidän kanssa vielä enemmän aikaa, mutta toisaalta liikaa jos on niin sitä ei kiinnitä joihinkin asioihin enää niin paljon huomiota. Silti tämä ei vie sitä ikävää pois. En todellakaan siis halunnut lähteä ja pitkästä aikaa tunsin ristiriitaista ahdistusta. Yritin järjellä lähteä pois, mutta sydämeni oli ahdistunut lähdostä. Kirjoitan joskus paremmin tunne puolen asioista tämä nyt tyssää tähän (tapahtuneesta on kumminkin nyt 1 päivä).
Minun on pitänyt päivittää tänne matkan jälkeen, että 2kk odottamisen jälkeen BJD nukkeni saapui. Hän on hurmaava ja täysin hahmonsa omaksunut. Lupaan tehdä kunnollisen päivityksen jahka kerkiän. Pirkkalassa ollessani kuumaliimailimme nukkeni niveliä hieman, jotta poseeraaminen olisi helpompaa. Nukke toimii nyt erittäin hyvin, mutta kuumaliimatessamme teimme myös valitettavan löydön. Yksi palasista oli hieman saanut osumaa jostain, joten siitä piti kuvat ottaa ja laittaa viestiä firmalle, jos vaikka uuden palan saisi, koska nukke ei ole vielä niin rajussa käytössä ollut, eikä alkuperäis pakkauksessa ollut ylimääräisiä murusia.
Aina ei ole hyvä viikko, mutta onneksi rakas mies tulee ja lohduttaa onnetonta vaimoaan. Koetan tosiaan kirjoittaa kattavamman päivityksen nukesta. Olen myös pohtinut nukelle omaa blogia, mutta katsoo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti