Vuoden vaihtuessa on hauska ajatella uuden vuoden lupauksia. Olen tosin vain yhtä ajatellut ja senkin kohdistanut puoliskolleni haasteeksi. Olemme mieheni kanssa keksineet 1 vuoden haasteen jo 2 vuotta, joten miksi ei jatkaa tätä hassua perinnettä. Mutta mitä minä voisin luvata. Pyrkimyksiä voisikin keksiä, mutta että ihan lupauksia. Tämä onkin hankalaa. Jospa keksin jotain tässä samalla, kun höpisen muusta.
Hihii! Sain sen palapelin valmiiksi mistä kirjoitin ainakin tässä postauksessa. En löytänyt toista postausta, jossa olisin päivitellyt sitä. Noh kuitenkin. Tässä se nyt olisi:
4h meni vasemman puoleisesta kuvasta saada täysin valmiiksi. Että tuo kuun ympäristö oli rasittava.
Minulla näitä palapelejä riittää. Pitäisiköhän tehdä se iänikuinen 2000 palapeli loppuun. Viime asunnon muutossa, piti palapeli laittaa talteen. Vain vieläkö pitäisi napsia näitä 1000 palapelejä välipaloiksi (tässäkin meni vuosi).
Ompelu hommia en saanutkaan joulukuun aikana tehtyä, kuin korjausompeluksen (mistä mieleen, se pitäisi laskuttaa vielä.. hups). Toisaalta raskaus on vienyt paljon voimia, mistä mieleen minunhan piti siitäkin kirjoittaa (myöhemmin). Eli ens kuussa olisi tiedossa ainakin yhden mekon ompelu. Kankaat pitää siihenkin löytää ensin. Luulempa että tällä kertaa mennään kotimaisella, kun en nyt ole jaksanut saksan päätyä tiirailla sillä silmällä. Vieläkin on perheen tilaukset ompelemati. Oi voi. Pitääpä siinäkin ryhdistäytyä. Mamman pitää tulla kattoo vain elämää niin ehkä sitten ompelu alkaa sujumaan ;D
Eli halusin kirjoitella raskaudesta sen verran... Tämähän on juuri sitä mitä olen aina halunnut ja odottanut. Saada kantaa lapsosta rakastavaan perheeseen. Minut tosin yllätti tämä kolotusten ja tuntemusten määrä. Vielä ei tosin ole tullut fiilistä "tämä jääköön viimeiseksi". Puhun paljon tuntemuksistani, mutta se ei tarkoita että olisin marisemassa asiasta. Minua vain ihmetyttää ja mietittää nämä fiilikset. Kukaan ei pysty kuvailemaan raskautta täydellisesti, sillä jokaisella se on erilainen. Ja varmasti ensimmäinen raskaus onkin kaikista kysymyksiä herättävin "onko tämä normaalia" "Oliko sinulla tämmöstä ja tämmöstä". Jokainen hetki on kuin unelmaa, vaikkakin kipuja ja kivistyksiä onkin. Rakastan tätä pienokaista jokaista solua myöten. Mieheni rakastaa ihan yhtä paljon. Hän on mukana prosessissa. Vaikkakin ei niin paljon tietoa etsi/lue/katsele omalla tavallaan hän osoittaa rakkauttaan. Masun paijailuilla, höpöttelemällä, pienellä malttamattomuudella (pitäisi siivota "varasto"huone vaavia varten).
En nyt niitä lupauksia saanut pohdittua, mutta jotain sitä varmasti tulee. Paljon rakkautta uudelle vuodelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti