Sokeriarvojen kotiseuranta

Vihdoin!

Tämäkin piikittely jakso loppui. Ainakin toistaiseksi. Aloitimme tiistaina ja siitä perjantaihin oli vain aamumittauksia. Kaikki olivat hyvissä lukemissa. Ei minulla ollutkaan paastoarvojen kanssa ongelmia.

Kuuliaisesti olen kirjoitellut ruokapäiväkirjaa ja sieltä huomasin, että on veden juonti vähentynyt ja näköjään myös mielestäni säännöllinen syönti onkin epäsäännöllistä. Juontia olen yrittänyt paikkailla vähän paremmaksi, mutta vielä tuon ruokarytmityksen kanssa takkuilua. Ehkä asiaa helpottaisi, jos siellä kaupassa kävisi. Siirtynyt kaupassa käynti nyt pari päivää. Maanantaina onkin jo pakko!

Kävelylenkeillä on mukava käydä tepusteleassa. Tulee itellekkin parempi mieli, kun jotain hyvääkin tekee. Se vain että pikku hobittikin tykkää kävelyistä ja painaa itsensä eteenpäin, kuin katsellakseen maailmaa tai kuunnellakseen maailman menoa tarkemmin, joka tarkoittaa sitä että tulee enempi kuormitusta eteen ja sitä yrittää tasapainottaa selän kustannuksella. Kävely helpottuu huomattavasti, kun rakas mieheni tulee selkätueksi ja kädet raskausvyöksi ;) Olemme mahdollisesti hupaisa näky, mutta helpotus on huomattava.

Lauantaina sitten oli tarkempi sokeriarvojen seuranta. Kaksi ensimmäistä sujui suht hyvin, mutta sitten jostain syystä neula ei tehnyt tarpeeksi syvää reikää ja verta ei tullut näytettä varten tarpeeksi. Joten piti tökätä uudestaan ja siitäkös pieni neulakammoinen mamma saa hepuleita ja käden riuhtasu kohtauksia. Ei ollut miehelläni helppoa toimia piikittäjänä.

Sormet käytiin läpi (etu-,keskisormi ja nimetön) molemmista käsistä molemmilta puolilta ja illalla pitikin jo tökittyjä sormia tökkiä, koska epäonnistuneista tökkäyksiä oli useampi. Tämä oli yksi haastavista päivistä kummallekkin. Emme oikein tehneet muuta kuin olimme makkarissa, mies koneella ja minä kirjaa lukemassa tai nukkumassa, kunnes seuraava piikitys piti tehdä. Arvot olivat aika matalia mielestäni, mutta tulkitkoon äitiyspoli miten haluaa. Saa nyt nähdä mikä onkaan diagnoosini, koska arvot eivät koskaan hypänneet yli. Toivottavasti en joudu uudestaan samanlaista päivää kokemaan.

"Lopeta marmatus ja silleen! Oota vain kun synnyttämään menet." sisäinen ääneni minua moittii. Mahdollisesti. Mutta tämä oli näitä kokeita, mitkä rasittivat minua että miestäni aika paljon, mutta toisaalta lähensi.

RV 24+0
Kirjoittamisen kunniaksi näköjään hobittimme alkoi potkimaan oikein mukavasti. Kyllä nämä potkut on ihana tuntea, kun tiedän ettei se johdu karkin syönnistä. Kävimme kyllä ostamassa arnoldsista vähän herkkuja, mutta vielä niitä ei ollu suuhun laitettu vaan ruuan jälkeen.

Tiistaina on 4D ultra! Jännittää ihan hirveesti ja toivon todella, että nyt tulisi hyviä kuvia. Toivon myös että painoa ei olisi vauvalle epätavallisen paljon kertynyt. Rakastamme valtavasti tätä pienoista lapsen alkua. <3 Se on toisaalta hassua, kun emme sitä fyysisesti näe, kun masukumpuna ja potkuina, mutta silti suuri side on jo kerennyt sitoutumaan tuohon kasvavaan lapsoseen.