keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Masukipsi vol 2

Hellou!

Ajattelin tehdä tälle projektille jatko bloggauksen, vaikka niitä kuvia on ihan liikaa ja valinta prosessissa menee aikaa. Ei se mitään.

Masukipsi tehtiin siis 2.7. ja jätettiin autotalliin kuivumaan. Jatkoimme projektia 7.7. ja se tarkoittaa vahvistamista. Yllätyin myös miten kevyt tuo kipsi systeemi on.

Kipsiharsoa jäi 1 kokonainen rulla 10:stä ja pari liuskaa. Eihän sillä kauheesti luulisi vahvistelevan, mutta siskoni vakuutti minut ja sanoi, että tarvittaessa tehdään kipsimassaa. (kauniit jalkani ovat tuossa semiturvoksissa)

Tässä siskoni katselee ja arvioi mitkä kohdat kaipailevat vahvistamista. Rinnanaluset nyt ainakin.

Vielä tässä vaiheessa emme leikalleet haluttuun muotoon, mutta otimme turhia kulmia ja pikku vikoja pois, joita ei tarvitsisi vahvistamista. Tarkkasilmäinen huomaa, että ensimmäinen kipsiharso palanen on jo laitettu.

Siinä ne vahvistukset alkaa muotoutumaan.

Hieman hassu kuvakulma, mutta tuossa näkee noita hieman karsittuja palasia ja vahvistusta laitettiin myös reunoihin. Olkapäitä myös vahvistettiin sillä niistä on tarkoitus tuo koko komeus ripustaa seinälle.

Sitten tehtiin kipsi mössöä auttamaan lisä vahvistamisessa.

Ensin vahvisteltiin samoista paikoista, joihin oltiin laitettu kipsiharsoa.

Olat ja reunat vahvisteltiin. On se hauskan näköistä, kun tuo kuiva kipsi on valkoista ja tuo märkä harmaata.

Siskoni mietti kipsaako kupit ja lopulta kipsasi. Masu jätettiin suht koskemattomaksi, koska siinä on hauskoja viiruja.

Tämmöseksi se sitten jätettiin ja vietiin autotalliin kuivumaan. Seuraavana projekti päivänä tasoittelimme päällipuolelta masukipsiä, mutta siitä oma kuvasarja myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti