tiistai 12. tammikuuta 2016

Totoron huoneen projekti osa 2

Jatkuu...

Pikkusiskollani oli siis jo suoritettuja kursseja lukkarissaan niin paljastui, että maanantait ja tiistait on vapaat (tiistaisin jotain ryhmänohjaajaa ja sitäkin tänään vain 7min.... loisto syy mennä kouluun, eikun siis). Eli siskoni on ollut täällä ahkeroimassa lisää ja puu on saanut lehtiä!

11.1.16 työtunteja 2h. Ensin tyhjättiin keltaiset tuubit ja todettiin, että väriä on erittäin niukasti, mutta sillä pääsis alkuun ja seuraavalla kerralla lainattaisiin koulun keltaista. Väristä ei tullut myöskään halutunlaista, mutta saatiinpa kokeiltua silti.


Siskoni käytti hobitin puupalikka lieriöö apuna hahmotellakseen mihin isot lehdet tulisi.


Tuommoisia kukkalehtiä halusin. Vaihtoehtona myös oli pilvenomaiset, mutta onneksi emme edes kokeilleet, koska nämä on tosi sieviä. (delfiini ei ole käynnissä saatika ajassa :D)


Totesimme, että tämä työ on paljon hauskempi, kun tämän voi hyvillä mielin päivän päätteeksi jättää kesken. Ei tule samanlaista fiilistä, kuin hobitin huoneessa: "Grrrr... oksat on siistimättä... lehdet ei vieläkään hahmotu" jne. Tähän muodostuu lisää ja lisää lehtiä. Ja seuraavina päivinä sitä voi tulla uusien lehti sijoittelu ideoiden kanssa työskentelemään.


Tämä projekti etenee ehkä hieman hitaanlaisesti, kun Hobitti vaatii tädiltä huomioo ja täti ei voi olla sitä antamatta :) Ei siinä. Ensin, kun siskoni saapuu, pitää hänen leikkiä Hobitin kanssa jonkin aikaa, ennen kuin voi mennä puuta jatkamaan. Noh sit tulee ruokatauot ja silleen, mutta sitten Hobitti, kun ei jaksa enää isin kanssa leikkiä, tulee hän tätinsä luokse huomiota hakemaan. Minä yleensä kökötän ovensuussa ja katson, että työ etenee.

12.1.16 työtunteja 3h ja minun laiskat kuvakulmat. Lantio tokaisi, että tänään olet kävellyt liikaa (kangaskauppa, pikaisesti kaupassa), nyt huilit.


Nyt niitä on sit joka paikassa ja vaaleampana, mutta lehtiä tulee vielä paaaaaljon enempi ja lissää.


Erikokoisia lehtikäisiä



Siskoni sai juuri tietää koulusta, ettei saakkaan hyväksilukuja näistä projekteista, mikä on todella sääli! Hän ei myöskään saa masukipsistä mitään. Kokemuksiahan nämä ja varmasti kannattaa portfolioon laittaa, mutta tylsää, ettei näistä nyt ollutkaan koulun käynnillisesti apua. Mutta masukipsin maalaamisesta voisikin jotain saada, mutta se jää nähtäväksi.

Masukipsi siis on tehtynä ja torstaina on raskauskuvausta siskoni koululla ja siitä hän saa hyväkslukuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti