Mieheni ja minä aloimme seurustelemaan 11.1.09 päivä ennen kuin mieheni lähti inttiin. Pidän tuota päivää erittäin tärkeänä ja tenttailenkin vähän väliä mieheltäni sitä.
Kaikki tuo yhdessä vietetty aika: ne surut, ilot, väärinymmärryket, naurut, hellyydenosoitukset, jne. Rakensivat meitä tämmöisiksi, joita tänä päivänä olemme. Haluankin kirjoittaa tästä rakkaasta miehestäni, joka seikkailee näissä teksteissäni.
Tapasimme vanhempien kotona. Kiinnitin tarkasti huomiota hänen tummaan kihara pörröpäähän. Hän oli hoikka, mutta käsissä näkyi hieman lihaksia. Silmien alle lankesi tumma varjo, mutta silti hän vaikuttivat ystävällisiltä. Hän vaikutti hieman eksyneeltä, kun mietti minne takin olisi käsistään saanut.
Kun mieheni sitten kävi esittäytymässä kaikille, kätteli hän kaikkia ja varmalla äänellä, aidosti kiinnostuneena hän teki minuun pysyvän vaikutuksen. Hän katsoi silmiin ja piti juttua yllä. Vaikka joskus tuli hiljaista, ei se tuntunut kiusaavalta.
Mieheni alkoi rampata vanhempieni luona viikonloppuisin. Pelailimme lautapelejä ja isäni peluuttamalla ropeja. Perheeni on tärkeä minulle ja olin ällisynyt, kun tämä mies aina vain jaksoi palata hullunkurisen perheeni luokse. Aina vain hän jaksoi olla ystävällinen ja huomioi myös nuorempia sisaruksiani.
Hän oli siis isosiskoni kaveteita alunalkaen. Yli puolisen vuotta olin hänelle kaverini pikkusisko. Mutta kun kesällä 2008 hän vahti vanhempieni koiria, sillä välin kun perheenä olimme inkkarileirillä, ryöstin äitini kännykästä mieheni numeron ja siitä alkoikin suhteemme syventyä ystävyydeksi.
Tuon kesän jälkeen aloinkin jahtaamaan häntä. Olin kauhian ihastunut häneen. Hän tuki minua masennus kamppailuni aikana tavalla, millä kukaan muu ei olisi voinut. Tavallaan hän oli tietämättään kiero ja ei tiennyt mitä hänen käytöksensä sisälläni aiheutti.
Kun syksyllä yritin tunteitamme selvitellä, en saanut vasta kaikua. Minut oli friendzonattu, mutta ei minua niin vain rajoteta. Nyt hän tiesi tunteeni ja joutui elämään sen tiedon kanssa. Hän piti minua tärkeänä ystävänä.
Lempipuuhiani oli mieheni tukan hoitaminen. Se oli aikamoinen harakanpesä. Niin pitkään tukkaan kuuluu laittaa hoitoainetta! Noh minä kärsivällisesti harjailin ja letittelin. Toiset yrittävät tehdä tien miehen sydämeen ruuan kautta. Minä hiuksien :D
Kiusasin myös miestäni, sillä olin hämmentynyt kun en saanut haluamaani vastakaikua. Minun oli siis taottava järkeä tuohon päähän ja tein mieheni mustasukkaiseksi. Silloin kun hänen tunteensa minua kohtaan oli päivän selvät, ei hän suostunut sitä myöntämään.
Hänellä oli tämä inttiteoria pahasti päähän juurtunut: 70% intin aikaisista suhteista päätyisi eroon. Tätä keskustelua käytiin tammikuussa. Yritin taivutella, suostutella, ymmärtää. Lopulta kävimme kiivaan keskustelun tunteistamme tekstiviestein. Vihdoin hän myönsi, ettei kyseessä ollut puhdasta ystävyyttä. Häntä pelotti. Minä pyysin ja rukoilin, että kokeilisimme, mitä tapahtuisi, jos seurustelisimme. Ja hän suostui.
6-vuotta on kulunut tuosta illasta ja edelleen rakastan miestäni. Paljon saa edelleen taivutella, mutta myös ymmärtää. Minä olen hänen ja hän minun. Pieni lapsemme sitoo meidät yhteen ja yhdessä kasvamme vanhemmiksi. Luotan ja turvaudun häneen. Hän on nähnyt minut monen näköisenä ja kestänyt ne kaikki. Hän hyväksyy ja sietää paljon puolia minusta, jotka kaipaavat vielä muutosta. Hän hoitaa ja auttaa.
Hän on minun mieheni ja rakastan häntä.
Voi ihana päättäväinen nainen ! :D <3 Onnea uudenlaisena vuosipäivänä ! :)
VastaaPoista